31. heinäkuuta 2014

Annikan seikkailut suuressa maailmassa

Posted by with No comments

Pääsiäisenä saimme kotiin uuden perheenjäsenen, 5-kuukautta vanhan whippet-pennun, joka sai nimekseen Annika, Peppi Pitkätossun kaverin mukaan. Ja miten hienoa olikaan, että kotona oli jälleen koira lähes vuosi edellisen whippetin poismenon jälkeen.

Annika tottui meidän arkeen hämmästyttävän nopeasti ja voimakastahtoisen Ronja Ryövärintyttären jälkeen oli mukava saada kotiin hiljainen, vaikkakin varsin itsenäinen Annika. Reilun kolmen kuukauden jälkeen olen kuullut Annikan haukkuvan ehkä kaikkiaan 5 kertaa. Suurimman osan ajasta koira on hiljaa. 

annika

Sweet Annie eli Annika

Sitten tuli heinäkuu ja minun matkani vei kohti Suomea 3 viikoksi. Bill lähti samaan aikaan 10 päiväksi reissuun, sairaan isänsä luo. Annikalle löytyi hyvä hoitopaikka vaikka aluksi jännittikin jättää pentu vieraan hoidettavaksi. Annikan seikkailut alkoivat kuitenkin vasta Billin saavuttua kotiin, minun vielä jatkaessa Suomen lomaani.

Bill oli hakenut Annikan kotiin hoitopaikasta ja seuraavana aamuna lähti koiran kanssa lenkille normaaliin tapaan. Noin parin kilometrin päässä Bill pysähtyi ostaakseen aamukahvin ja sitoi Annikan kiinni vain hetkeksi terassilla olevaan tuoliin. Kyseessä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun Annika on odottanut ulkona, kiinni sidottuna. Jostain syystä koira kuitenkin lähti juoksemaan tuoli mukanaan ja sai  lopulta itsensä irti kaulapannasta, matkaa jatkaen.

Siinä vaiheessa kun Bill soitti minulle Suomeen skypen välityksellä, koiraa oli jo etsimässä lähes 20 ihmistä, jotka olivat nähneet mitä tapahtui. Minä luonnollisesti säikähdin, mutta aloin välittömästi laatia ilmoitusta paikalliseen kadonneet eläimet -sivustolle. Heitin rukouksen yläkertaan, sillä mieleen tulivat ne lukuisat tarinat kadonneista koirista, jotka loukkaantuvat karkumatkalla, tai ovat kadoksissa päiväkausia tai eivät koskaan löydy. Kauhukuvat vilisivät mielessäni. Olo oli avuton. Olinhan kaukana Suomessa enkä voinut tehdä juuri mitään.

Mutta ennen kuin ehdin edes lähettää laatimaani ilmoitusta Internetiin, Bill soitti uudemman kerran ja lähes kuiskasi puhelimeen, helpotuksesta huokaisten, että Annika on saapunut kotiin. Kuulin, miten hän avasi oven ja koira oli turvallisesti neljän seinän sisällä. Bill oli tullut toistamiseen kotipihalle ja tällä kertaa hän löysi karkulaisen oven takana odottamassa. Koira näytti väsyneeltä, ja siinä oli muutama pinnallinen naarmu, muutoin kaikki näytti olevan kunnossa.

Parisen viikkoa tapahtuman jälkeen jaksan vieläkin ihmetellä, miten onnellisesti kaikki päättyi. Annika pääsi karkuun lähes kahden kilometrin päästä kotoa. Se oli asunut meillä vasta n. 3 kuukautta ja oli ollut hoidossa eri kaupungissa viimeiset 10 päivää. Päästäkseen kotiin, Annikan oli täytynyt ylittää muutama tie, joista varsinkin yksi on todella vilkkaasti liikennöity. Tuntuu täysin uskomattomalta ajatella, että nuori pentukoira on osannut tien kotiin kaupungissa, jossa matkan varrella on paljon taloja ja paikoittain vilkas liikenne.

annika-sleeping

Oma koti kullan kallis

Karkumatkan jälkeen Annika näyttää kunnioittavan autoja ja varsinkin kovaäänisiä kuorma-autoja uudella tavalla. Koira nauttii lenkkeilystä edelleenkin, mutta näyttää kävelevän pääsääntöisesti hieman lähempänä meitä. Ehkäpä hyvin onnellisesti päättynyt karkumatka opetti koiralle muutamia tärkeitä asioita suuresta maailmasta. Koti on loppujen lopuksi se paras paikka! 

palaute:

0 kommentit:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!