Floridan ikuinen kesä on Suomessa kasvaneelle kesän lapselle tietysti ihanaa luksusta, mutta ikivihreä pihamaa tuo mukanaan myös uudenlaisia haasteita, harmeista puhumattakaan. Nimittäin nurmikko täytyy ajaa noin kerran viikossa, pensaat täytyy trimmata, lehtiroskista täytyy päästä eroon ja ne rikkaruohot … niiden kitkemisestä ei saa koskaan taukoa.
Kun lisäksi asuu sellaisella alueella, jossa on omat määräykset piha-alueiden ulkonäöstä ja naapurissa asuu eukko, joka soittaa välittömästi kaupungin virastoon, jos pensasaita on hänen mielestään millinkään liian korkea, on luotettavan pihan kunnosta vastaavan ihmisen löytäminen äärimmäisen tärkeää. Muuten kuluttaisin ison osan vapaa-ajasta puutarhasakset kädessäni.
Mutta niitä luotettavia työntekijöitä ei todellakaan kasva joka oksalla, kuten olen saanut huomata viimeisen viiden vuoden aikana.
Kuolleita lehtiä siellä ja kuolleita lehtiä täällä … Löytyy taatusti jokaisen puskan alta!
Ensimmäinen pihan trimmaaja, Herra Roundup, nautti palkasta ensimmäiset 4 vuotta (tai oikeastaan lähemmäs 10 vuotta, sillä mieheni palkkasi hänet kauan ennen minun Floridaan muuttoani). Hänen tyylinsä oli mennä sieltä mistä aita on matalin, ja ihmettelen vieläkin, kuinka ihmeessä hän sai jatkaa niinkin kauan. Lehtiroskat hän puhalsi pensasaitojen alle. Koskaan ei yksikään kuollut lehti löytänyt tietään roskalaatikkoon. Muutaman kuukauden välein kulutin tunteja puhdistaen pensaiden alustoja, kiroten miehen ja hänen laiskuutensa. Kysyin toistuvasti itseltäni ja Billiltä, että miksi ihmeessä korjaan toisen laiskuuden jälkiä, ja teen työtä, josta olen jo maksanut jollekin? Kun Herra Roundupille esitettiin toive, että lehdet menisivät roskiin, hän sen sijaan löysi vain toisen pensaan, jonka alle lehdet oli mukava kätkeä. On sanomattakin selvää, että pensaat eivät voineet kovin hyvin Herra Roundupin aikana, sillä ylenpalttinen määrä kuolleita lehtiä oli tukahduttaa kasvipoloiset.
Maatuvia lehtiä ja katteettomia lupauksia, sitä oli elämä Herra Roundupin aikana. Joka vuosi hän nimittäin lupasi tehdä enemmän, mutta mitään ei tapahtunut. Mutta lopulta eteen tuli se viimeinen temppu, joka sai minut raivoihin ja jolla Herra Roundup ansaitsi nimensä.
Ennen Roundupia …
Elimme toukokuuta ja pyysimme Herra Roundupia jälleen kerran siistimään pois kuolleet lehdet pensaiden alta ja kiinnittämään enemmän huomiota takapihaamme, sillä olimme järjestämässä juhlat. Olisi tärkeää, että kaikki olisi viimeisen päälle tiptop-kunnossa. Tähän haasteeseen Herra Roundup vastasi varsin röyhkeällä tavalla. Hän tuhosi ison osan upeista kasveistamme läikyttämällä rikkaruohomyrkkyä (Roundup) niiden päälle. En ollut paikalla todistamassa asiaa, mutta ihmettelin pari päivää myöhemmin, miksi kasvit tekivät kuolemaa. Billin kysyttyä asiaa Herra Roundupilta, selvisi, että hänen tapansa pitää kyseiset kasvit kurissa oli käyttää rikkaruohomyrkkyä. “Kyllä ne siitä kasvavat takaisin”, oli hänen röyhkeä vastauksensa. Ei anteeksipyyntöä, ei tilanteen korjaamista. Juhliemme aikana en saanut nauttia hyvin hoidetuista kasveista, kiitos Herra Roundupin. Kyseiset kasvit eivät muuten vielä tänäkään päivänä ole täysin ennallaan.
… ja Roundupin jälkeen.
Vielä tässäkään vaiheessa rakas mieheni ei antanut Herra Roundupille kenkää. Minä kihisin raivosta joka kerta, kun näin hänet pihallamme, kuolleita lehtiä puhaltelemassa pensaiden alle. Lopulta kuitenkin koitti sen armollinen päivä, jolloin Bill antoi Herra Roundille viimeisen shekin. Herra Roundup tokaisi yksinkertaisesti, että hyvä on, hänhän ei ala kenenkään peräpäätä nuoleskelemaan. No, eihän sellaisesta ollutkaan kyse, vaan yksinkertaisesti vastuun ottamisesta, lupausten pitämisestä ja työn hoitamisesta kunniallisesti. Loppujen lopuksi olimme antaneet hänelle roppakaupalla uusia mahdollisuuksia vuodesta toiseen.
Niin alkoi seuraavan pihan trimmaajan etsintä, joka oli helpommin sanottu kuin tehty.
Seuraava kokelas aloitti työn mallikkaasti. Etupihan hän laittoi uuteen uskoon heti ensimmäisellä viikolla, ja lupasi tehdä saman takapihalle seuraavalla kerralla. Olin iloisesti yllättänyt ensimmäisen kerran jälkeen, mutta seuraavat viikot jäin odottelemaan sitä takapihan trimmaamista. Seuraavat 2 kertaa uusi pihan trimmaaja vietti hyvin vähän aikaa meidän pihalla ja kolmen viikon jälkeen hän rinkutti ovikelloa. Olin hämmästynyt, kun hän oli oven takana vaatimassa shekkiä. Koska maksaminen ei tällä kertaa ollut minun vastuullani, sanoin, että Bill palaisi asiaan myöhemmin. Ei niin, ettenkö maksaisi tehdystä työstä, mutta tämä pihan trimmaaja oli vaatimassa täyden kuukauden palkkaa lähes viikkoa etukäteen! Kaiken lisäksi hän aloitti työt kuun toisella viikolla, joten neljän viikon palkka oli kohtuuton.
Pihan trimmaaja numero kaksi sai siis ensimmäisen kuukauden palkan ja kengänkuvan takamukseensa.
Seuraava kokelas ajoi pikaisesti nurmikon ja antoi tarjouksen työstään jatkoa ajatellen. Hinta olisi ollut monin verroin edellistä tyyriimpi. Kun arvioin kuinka kauan pihan trimmaaja tekee työtä pihallamme kerran viikossa, tämän herran tuntipalkka olisi noussut päätä huimaaviin lukuihin. Ei kiitos. En tarvitse taiteilijaa vaan henkilön, joka ajaa nurmikon ja trimmaa pensaat.
Joulukuun alussa aloitti pihan trimmaaja numero 4. Ensimmäisen kerran jälkeen olin positiivisesti yllättynyt. Nelonen leikkasi ja trimmasi, kitki rikkaruohoja, korjasi lehtiroskia … Hän ei edes täyttänyt meidän roskalaatikoita, vaan otti roskat mukaansa. Näiden vuosien aikana ei yksikään pihan trimmaaja ole tehnyt yhtä hyvää jälkeä. Nelonen kiinnitti huomiota yksityiskohtiin, niin etu- kuin takapihallakin.
Työn jälki oli yhtä hyvää myös seuraavina viikkoina, mutta eihän kukaan koskaan ole täydellinen…
Jouluaattona sain suureksi pettymyksekseni huomata, että Nelonen käyttää liian innokkaasti puutarhasaksia. Kävelin isäni muistopuun ohitse, kun katseeni kiinnittyi puuhun … tai paremminkin pensaaseen! Nelonen -- Herra Saksikäsi -- oli nimittäin tehnyt muistopuusta pensaan. Puu, joka oli istutettu isäni muistolle, ja jonka kasvamista olin iloissani seurannut viimeiset kolme vuotta, oli yhtäkkiä menettänyt vuosien kasvun tuloksen. Se oli lyhempi kuin istuttaessaan. Lisäksi Herra Saksikäsi oli tallannut puun juurella olevia kukkia. Pettymyksen kyyneleet nousivat silmiin. Oma syy tietenkin, kun en ollut antanut tarkkoja ohjeita, mutta eihän minun pieneen mieleeni tullut, että joku voisi katkoa puun, kun kyseisen puun läheisyydessä on kaksi samanlaista, paljon korkeampaa puuta. Muistopuulla oli myös taatusti runsaasti tilaa kasvaa.
Tapahtunut mikä tapahtunut. Bill toi asian Herra Saksikäden tietoon ja hän toimi kunniallisella tavalla. Kauniina eleenä hän oitis tarjoutui hyvittämään puun ja siten osoitti ottavansa vastuun tekemistään virheistä. En toki halunnut hänen korvaavaan puuta, sillä vahinko oli osittain myös meidän syy --yksinkertainen kommunikaatiokatkos.
Herra Saksikäsi saa siis jatkaa työssään, ja toivon, että hän jatkaa yhtä mallikkaasti pihamme trimmaamista. Muistopuu tosin jätetään suosiolla hänen saksiensa ulottumattomiin.
0 kommentit:
Lähetä kommentti