Monet tuntemani pariskunnat suuntaavat rantakohteisiin rentouttavalle lomalle. Bill ja minä kuulumme toisenlaiseen joukkoon -- Me päädymme usein paikkoihin, jossa on mahdollista patikoida ja pyöräillä viimeiseen pisaraan asti. Viikko rannalla löhöillen ei vaan ole meitä varten. Loman jälkeenhän voi sitten rentoutua vaikka kotona. Tällä kertaa matkakohteemme oli Gatlinburg, Tennessee ja Great Smoky Mountainsin kansallispuisto. (Great Smoky Mountains National Park -viralliset nettisivut)
Lähdimme Orlandosta n. viiden aikaan keskiviikkoiltapäivänä (31.8). Auto oli pakattu täyteen, polkupyöriä unohtamatta. Olin lukenut moneen kertaan toimintaohjeet karhujen kohtaamisen varalta. Laukusta löytyi myös karhukarkote. Tämä vuosi on nimittäin kuuleman mukaan ollut hyvin karhurikas Gatlinburgin seudulla.
Ajoimme Atlantaan, jossa yövyimme ystävän luona. Aamiaisen jälkeen pakkasimme automme uudelleen ja matka jatkui kohti Gatlinburgia, Ronja-koiran laulaessa suurimman osan matkasta sitä samaa veisua … Pitkät automatkat eivät tosiaankaan ole tehty rakasta koiraani varten…
Saavuimme määränpäähämme ja kevyen lounaan jälkeen suuntasimme kohti ensimmäisen päivän haastetta: The Chimney Tops.
Olin hieman huolissani reissun ensimmäisestä patikoinnista. Olihan anoppini kehottanut minua jo kuukausia sitten harjoittelemaan ahkerasti, jotta pysyisin Billin matkassa. Viime viikkoina viesti on pysynyt samana: patikointi vuoristossa olisi yksinkertaisesti liikaa minulle. En uskonut olevani niin huonossa kunnossa, joten “Kate-parka” -kommentit saivat vereni kiehumaan. Patikoisin kilometrejä pelkästään jo kommenttien tuoman raivon voimalla! Kaiken kukkuraksi kyseessä oli vain neljän mailin retki. Kuinka vaativa se oikeasti voisi olla? Suurin huolenaiheeni oli vuodenaikaan nähden kuuma ilma. Taisimme tuoda Floridan kuumat tuulet mukanamme!
Näkymä Chimneyn huipulta
Nousu Chimneylle ei ollut lainkaan paha. Kävelysauvat antoivat hyvän tuen ja pidimme hyvää vauhtia. Pysyin hyvin Billin matkassa ja paikoitellen kävelin jopa etunenässä. Reitti Chimney Topsille on yksi alueen suosituimmista, koska se on varsin lyhyt, siis vain 4 mailia (6,5 kilometriä). Onneksi olimme patikoimassa harvinaisen hiljaisena päivänä, ja näimme vain muutaman henkilön reitin varrella. Huipusta ja sieltä avautuvista näkymistä saimme nauttia kahden kesken.
Lyhyt matka saattaa kuitenkin antaa osittain väärän kuvan. Koska polun alku on varsin helppo, viimeinen maili eli reilut puolitoista kilometriä noustaankin varsin huimaa tahtia, peräti 274 metriä. Kokonaisnousu on n. 412 metriä.
Osa patikoijista ei välttämättä edes pääse huipulle asti, sillä nähdäksesi upea maisemat, täytyy viimeiset metrit nousta käsiä apuna käyttäen. Ei suinkaan mukava paikka, jos on korkeanpaikankammoinen … Näkymä oli kuitenkin kaiken vaivan väärti!
Loppujen lopuksi nousu ei suinkaan ollut se vaativin asia, ainakaan minulle. Päinvastoin. Alastulo osoittautui paljon vaikeammaksi …
Laskeuduimme huipulta kallion eri reunaa pitkin koska se oli helpompi -- ainakin Billin mielestä -- mutta jotenkin epäilen asian oikeellisuutta. Kun olin laskeutunut tovin enkä hetkeksi tiennyt mihin laittaa jalkani seuraavaksi, katsoin ylöspäin ja totesin: “Voi hyvä isä, tuoltako olen tullut!” Edessäni oleva kallio näytti todella jyrkältä. Sillä hetkellä tiesin, että olisi helpompi jatkaa kulkua alaspäin …
Kun jalkani olivat tasaisen maan pinnalla, olin helpottunut. Olin vakuuttunut, että seuraavat 2 mailia olisivat pelkkää lastenleikkiä -- polkuhan kulkisi koko matkan alaspäin. Mutta toisin kävi. Koska polku oli paikoin varsin jyrkkä ja kivinen, varpaihin sattui, kun ne osuivat koko ajan kengän etuosaan. Asiaa ei tehnyt yhtään helpommaksi se, että iskin jalkani kiviin tämän tästä.
Paluu parkkipaikalle sujui kuitenkin ilman kommelluksia. Ensimmäinen patikkamatka oli saatu onnekkaasti päätökseen. Varoituksista huolimatta emme kohdanneet karhuja, ainakaan vielä. Säästyin myös anopin hyökkäyksiltä.
Seikkailut jatkuvat seuraavassa numerossa …
0 kommentit:
Lähetä kommentti