Pari päivää sitten olin ulkona kastelemassa kukkasia ja kitkemässä rikkaruohoja. Hiki virtasi pitkin selkää ja ainoa viilentävä ajatus oli takapihalla sijaitseva uima-allas. Kunhan saisin velvollisuudet hoidettua, palkitsisin itseni hyppäämällä altaaseen vilvoittelemaan. Pelkkä ajatuskin oli virkistävä…
Kastelu-urakan jälkeen suuntasin kohti uima-allasta ja … voi mikä pettymys! Uima-allas muistutti lähinnä kuumavesiallasta! Luoja ei ollut antanut sadetta muutamaan päivään, ja kun päivälämpötilat ovat olleet n. 37 astetta celsiusta, niin olisi tietysti voinut jo järjellä ajatella, että eihän se uima-altaan vesi voi olla kovin viileää … Se sitten siitä vilvoittavasta iltapäivä uinnista. Kylmä suihku sisällä olisi sittenkin parempi vaihtoehto.
“Anteeksi vain, minun moka … luulin todellakin, että kyseessä on virkistävä uima-allas
eikä kuumaakin kuumempi poreallas!”
Olemme todellakin siirtyneet elokuun puolelle ja sen huomaa! UV-indeksi on tänään komeasti tasan 10, eilen päivällä se taisi olla 8. Jos nyt oltaisiin Suomessa, iltapäivälehdet varmasti muistaisivat uutisoida asiasta ja lööpit kehottaisivat ihmisiä pysymään visusti sisätiloissa, kuten eräänä heinäkuun päivänä tänä kesänä, jolloin UV-indeksi taisi olla peräti 6. Tosin jos sillä logiikalla eläisi Floridassa, voisi pysyä sisätiloissa suurimman osan ajasta, sillä UV on normaalistikin 7-10 välillä, joten tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista. Normi tila…
Olen ehdottomasti lämpimän ystävä. Auringonpaiste piristää mieltäni, mutta kuuma ja kostea Floridan elokuu ei kuulu suosikkien joukkoon, vaikkakin huomaan, että vuosi vuodelta kestän kuumuutta paremmin. Tänä vuonna olen jopa uhmannut kuumuutta ja parannellut kuumuudensietokykyäni hevosharrastuksen parissa, vaikka myönnän, että hien sokaisemana on ikävä ratsastaa! Ei auta, vaikka tallilla olisi jo aamutuimaan, sillä lämpötilat nousevat nopeasti hellelukemiin. Olisikin kenties viisasta noudattaa suomalaisten iltapäivälehtien lööppejä, ja siirtyä suosiolla sisätiloihin. Paluuta ulkoilmaan voisin harkita syyskuussa…


3 kommentit:
Hei! Eli siellä on nyt päivisin noin 37 astetta ja kosteaa, kuulostaa kovalta koska Singaporessa, jossa tulen viettämään talven, on yleensä asteita päivällä noin 29-32,ja tropiikin kosteus päälle.
Olen ollut siellä muutamia kertoja käymässä ja huomannut että kävelytahtia pitää vähän hellittää, ei auta painella samaa vauhtia kun täällä Suomessa, muuten tulee hiki.. ja tulee vaikka vain seisoisikin.. :)
Millaiset ns.talvilämpötilat siellä on? Varmaan hieman miellyttävämmät suomalaiseen makuun. Vai meneekö jo liian kylmäksi..? T. Marre
Marre: Floridan talvet on ihania! Vaikkakin joskus, pääsääntöisesti joulu-tammikuussa on muutama pakkasyö Orlandossa, jolloin päivälämpötilakin jää alle +10 asteeseen. Noita muutamia kylmiä päiviä lukuunottamatta voisi ajatella, että Floridan talvi on kuin Suomen kesä! Parhaat kuukaudet täällä mielestäni on marraskuu ja maaliskuu.
Mitäpä muuta voisin kommentoida helteiseen postaukseesi kuin että huoh... Olen nyt selvästi väärässä paikassa.
Lähetä kommentti