19. elokuuta 2011

Elokuun 16.päivä

Posted by with No comments

dad-walking-in-a-forest

“Voit vuodattaa kyyneleitä, koska hän on poissa,
tai voit hymyillä, koska hän eli.
Voit sulkea silmäsi ja rukoilla, että hän tulisi takaisin,
tai voit avata silmäsi ja katsoa kaikkea sitä, mitä hän jätti jälkeensä.
Sydämesi voi olla tyhjä, koska et voit nähdä häntä,
tai voit olla täynnä rakkautta hänen vuokseen.
Voit kääntää selkäsi huomiselle ja elää eilisessä,
tai voit olla onnellinen huomisesta elettyäsi eilisen.
Voit muistaa hänet vain siksi, että hän on poissa,
tai voit kunnioittaa hänen muistoaan ja antaa sen elää.
Voit itkeä ja sulkea mielesi,
olla tyhjä ja kääntää selkäsi.
Tai voit tehdä kaikkea sitä mitä hän toivoisi sinun tekevän:
hymyillä, avata silmäsi, rakastaa ja mennä eteenpäin.”

~ David Harkins

Tiistaina tuli kuluneeksi 3 vuotta siitä, kun isäni nukkui pois, sairauden uuvuttamana. Päivä saa minut edelleen surulliseksi, ja kyyneleet ovat tuolloin normaalia herkemmässä, vaikka vuosi vuodelta tuo elokuinen päivä onkin helpompi kohdata silmästä silmään. Suru on kuin syvä haava, joka hitaasti parantuu, jättäen jäljelle vain arven menneestä muistuttamaan. Vielä ei toki ole kulunut päivääkään, jolloin en olisi ajatellut isääni.

Yhä enemmän huomaan kuitenkin keskittyväni hyviin ja hauskoihin muistoihin. Toki on vaikeaa olla muistamatta isän viimeistä, sairauden täyttämää kesää, mutta muistoissani -- niin kuin unissanikin -- isäni on aina terve.

Elämä menee vääjäämättä eteenpäin, mutta nuo kultaiset muistot … ne elävät ikuisesti.

palaute:

0 kommentit:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!