Se on sitten siinä. Nimittäin USA:n kansalaisuus ja tattis ja moro USCIS:lle (U.S Citizenship and Immigration Services). Tuskin tulee kovasti ikävä.
Viime viikot ovat olleet kieltämättä jännittäviä. Kun tammikuun alussa pistin kansalaisuushakemuksen postiin, olen odottanut jännityksellä prosessin etenemistä. Jos ei muuten, niin ainakin siksi, että uusi passi olisi mukava saada ennen suunniteltua Suomen matkaa. Nimittäin valanvannomisen jälkeen hallussa ei ole enää “green cardia”, ja näin ollen maasta ei voi poistua ennen kuin kädessä on USA:n passi. USCIS:in kanssa asiointi ei tunnetusti kuitenkaan etene kovin rivakasti, joten viime kuukausina olen ollut kuin kissa pistoksissa.
Helmikuun alussa minulta otettiin jälleen sormenjäljet ja seuraavaksi edessä oli kutsun odottaminen kokeeseen ja haastatteluun.
Viime maanantaina (25.4) olin USCIS:in Orlandon paikallistoimistossa n. klo 8:20, ja minut otettiin välittömästi haastatteluun ja kokeeseen. Minua oli kehotettu varaamaan aikaa peräti 2 tuntia, mutta koko prosessi oli ohitse alle puolessa tunnissa. Haastattelussa käytiin läpi hakemus ja siihen kuuluvat liitteet, jotka pääosin käsittelivät avioliittoani ja sen aitoutta -- jälleen kerran.
Koe itsessään oli helppo. Olin saanut 100 kysymystä etukäteen (löytyvät myös USCIS:in nettisivuilta), ja olin opetellut vastaukset ulkoa. Minulle oli valittu 10 kysymystä, joista 6 täytyi saada oikein. Kun olin vastannut ensimmäiseen 6 kysymykseen suullisesti oikein, loppukysymyksiä ei edes esitetty. Tämän lisäksi minun piti kirjoittaa yksi lause ja lukea yksi lause englanniksi. Lauseet olivat peruskamaa. Jälkeenpäin tuntuu hassulta ajatella, että koetta edeltävänä viikonloppuna kysyin vakavalla naamalla mieheltäni, että mitä jos en osaa kirjoittaa tai lukea lausetta. Mieheni katsoi minua ihmeissään ja totesi: “Siis sinäkö, joka sekä luet että kirjoitat englanniksi joka päivä… ?” Niinpä. Taisi olla ilmassa hieman testijännitystä…
Lähdin siis USCIS:in toimistosta klo 9 kädessäni 2 paperia. Toisessa luki, että olin läpäissyt kokeen ja toisessa oli valanvannomisseremonian paikka ja aika.
Perjantaiaamu 29.4. koitti. Jännittävä päivä sekä Englannin Katelle että minulle. Saavuin USCIS:in toimistolle viittä vaille kahdeksan ja noin puolentoista tunnin päästä olin USA:n kansalainen, yhdessä 103 muun kandidaatin kanssa. Meitä oli 54 eri maasta, joten Yhdysvallat on nimensä mukaisesti kulttuurien sulatusuuni.
Sain pidellä originaalia “naturalization” -todistusta kädessäni vain tovin, ennen kuin se lähti passihakemuksen mukana eteenpäin. Odottelen todistuksen ja passin paluuta -- siihen pitäisi kulua parisen viikkoa.
USA:n kansalaisuus on ollut toki mielessäni pitkän aikaa, mutta yhä sulattelen sitä, pieni pala kerrallaan…
3 kommentit:
Hurjasti onnea! :) Hui, on varmasti ollut jännää, kun ei kuitenkaan mistään ihan pikkujutusta ole kyse.
Onnittelut uudelle kansalaiselle! Mahtavaa! :D
Kiitos kaunis onnittelijoille! En ole vielä sisäistänyt asiaa täysillä, ja tuntuu kuin olisin nähnyt unta... Havahdun päivittäin siihen ihanaan tosiasiaan, että enää ei tarvitse keräillä todistusaineistoa viranomaisia varten... :)
Lähetä kommentti