Kun tietokoneeni ensimmäiset ongelmat ilmaantuivat, Bill kysyi minulta muistanko milloin kone oli hankittu. Kyseessä oli niin tuore tapaus, että valmistajan takuu oli mahdollisesti vielä voimassa. Hetken mietittyäni muistelin, että taisimme ostaa tietokoneen toukokuussa. Kun lopulta löysimme kuitin, selvisi, että muistikuvani ei osunut kovin lähelle oikeaa päivämäärää –- kone oli ostettu lokakuussa.
Tietokoneen hankinta on vain yksi esimerkki monista asioista, jotka muistelen tapahtuneen toukokuussa tai joskus keväällä, vaikka tosiasiassa tapahtumat sijoittuvat varsin tasaisesti vuoden jokaiselle kuukaudelle. Minä jostain syystä muistan tapahtumat sään ja vuodenajan mukaan. Tapahtumat Suomessa jäivät mieleen sen mukaan oliko lehdet hiirenkorvalla tai kenties metsässä oli mustikoita. Päivän pituus oli varma merkki tietystä vuodenajasta, samoin maassa oleva jää/lumi. Floridan vuodenajat sen sijaan eivät vaihtele kovin paljon, vaikka meilläkin toki puhutaan kesästä, syksystä, talvesta ja keväästä. Ruoho on aina vihreää, joten minun logiikan mukaan täytyy olla … toukokuu!
Useimmiten olen siis varsin pihalla ajankulun ja vuodenajan suhteen, ja vanhojen tapahtumien ajankohdat on tarkistettava kalenterista. “Mielenkiintoista. Siis tämä ja tämä tapahtui tammikuussa!? Olisin voinut lyödä vetoa, että se tapahtui toukokuussa…” Taitaa olla parempi, että jätän suosiolla vedonlyönnit väliin. Ja jos jonain vuonna saan lähetettyä joulukortit ajoissa, se on varsinainen ihme.
Uudenvuoden paraati
Helmikuu: Lintu etsii liskoja
Maaliskuu: Annansilmät täydessä kukassa
Huhtikuu: Penkki houkuttelee istumaan
Toukokuu: Puu kauniin punainen
Syyskuu: Kivat veneilysäät
Lokakuu: Bougainvillea kauneimmillaan
Marraskuu: Autio ranta
Joulukuu: Ruusutarha
ps. käydessäni läpi valokuviani huomasin, että kesä-, heinä- ja elokuu ovat varsin huonosti edustettuna. Kuuma ja kostea Floridan kesä ei selvästi inspiroi minua valokuvaamaan!


0 kommentit:
Lähetä kommentti