Viimeviikkoisen episodin jäljiltä koirallani on siis muutama ikävä puremahaava. Osa haavoista on parantunut hyvin, mutta maanantai-iltana huomasin, että pari haavoista näytti tulehduksen merkkejä. Ei muuta kuin haavoja puhdistamaan, jälleen. Teki mieli mennä kolkuttamaan naapurin ovea ja pakottaa hänet puhdistamaan koirani haavat, sillä loppujen lopuksi ne ovat hänen syytään. Viimeviikkoinen tapahtuma oli täysin vältettävissä, jos hän olisi pitänyt koiransa hihnassa julkisella kadulla, niin kuin jo lakikin sanoo!
En kuitenkaan mennyt naapurin oven taakse ja hammasta purren otin puhdistusaineen kauniiseen käteen. Onneksi Bill on ollut suureksi avuksi haavojen puhdistamisessa. Minä en yksi saisi pidettyä rimpuilevaa koiraa paikoillaan.
“Ota tämä koppa pois! Nyt heti!” Huomaa “lampunvarjostimen” reunassa olevat puremajäljet…
Haavojen puhdistus aamuin illoin on siis kenkku juttu, mutta kun siihen lisätään koirani murhaavat katseet ja vaikerrus, niin minun päivät kuluvat varsin mukavasti. Nämä siksi, että koirani on varsin voimakastahtoinen yksilö ja eikä voi sietää kauluria, joka estää sitä nuolemasta haavoja ja siten ehkäisee haavojen tulehtumista. Toistaiseksi olen onnistunut sulkemaan korvani, ja yleensä valitus loppuu, ennemmin tai myöhemmin. Minun onneksi – ja Ronja-koiran harmiksi, minullakin on varsin voimakas tahto!
Pari päivää vielä tätä itkua ja hammastenkiristelyä ja sitten toivottavasti saamme heittää “lampunvarjostimen” romukoppaan.
2 kommentit:
Voi Ronja-rukkaa! Toivottavasti fyysiset ja henkiset haavat paranevat pian, Ronjalta ja omistajalta. :)
Mulla on myöskin ikäviä kokemuksia koiranomistajien välinpitämättömyydestä (tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua). Ensimmäisestä on jo useampi vuosi aikaa. Olin lenkittämässä vanhempieni dreeveri-lapinkoira-sekoitusta, kun naapurin saksanpaimenkoira hyökkäsi pihasta tielle ja yritti iskeä hampaansa meidän polvenkorkuiseen koiraan. Koiran sijasta hampaat upposivat (onneksi!) minun pohkeeseen. Naapuri huusi pihasta suoraa huutoa, mutta koira ei totellut mitään. Lopulta naapuri nappasi koiraa niskasta kiinni ja raahasi sen sisälle. Vielä illalla naapurin rouva kävi päivittelemässä minulle, miten heidän iltansa oli mennyt pilalle tämän tapauksen takia. No, koiraa en sen jälkeen irti nähnyt, vaikka naapurit yrittivätkin minulle selittää, miten hyvin koulutettu koira on kyseessä...
Toinen remmitön tapaus koettiin eilen. Olin ulkoiluttamassa meidän shelttipentua, kun jostain ilmestyi ISO ruskea koira, eikä omistajaa näkynyt missään. Onneksi koira ei ollut pahansisuinen, sillä muuten olisi tullut todella pahaa jälkeä, sekä meidän pikkukoiralle, että minun kädelle, jolla yritin isoa koiraa pannasta kiskoa. Omistaja ilmestyi vihdoin paikalle, mutta koira ei antautunut helpolla, vaan juoksutti paljasjalkaista omistajaansa pitkin maita ja mantuja. Minun antama palaute taisi onneksi mennä perille, sillä tänään näin samaisen koiran hihnan päässä, kuten kuuluukin.
Tulipa pitkä avautuminen! :) Toivottavasti Ronja (ja muutkin koirat) saavat lenkkeillä tästä lähtien rauhassa. Pahoin vain pelkään, että näitä yliluottavaisia tai muuten vain välinpitämättömiä koiranomistajia löytyy joka naapurustosta. Ikävää.
Anni, kiitos viestistä! Jos olet lueskellut blogiani aikaisemmin, tiedät, että tämä ei tosiaan ollut eka tapaus, siksi kai suhtaudunkin siihen valtavalla tunteella.
Reilu vuosi sitten Ronja lähes kuoli pitbullterrierin hampaisiin. Jalkaa operoitiin neljä kertaa ja kuntoutuminen kesti kauan. Voin vieläkin pahoin sitä tapahtumaa ajatellessa. On ihme, että Ronja kuntoutui lähes 100%:sti.
Joten sen varjossa tuntuu kurjalta, että taas hoidetaan vammoja. Onneksi ne ovat tällä kertaa pienemmät...
Teidän shelttipentu on muuten todella suloinen! :) Toivottavasti saatte ulkoilla sen kanssa kaikessa rauhassa!
Lähetä kommentti