Syyskuussa tulee 2 vuotta siitä, kun sain ns. vihreän kortin (Green Card), joka oikeuttaa asumaan ja työskentelemään Yhdysvalloissa. Muutin Floridaan 10 kuukautta aikaisemmin, mutta oleskelulupaprosessi oli hieman pidempi ja mutkaisempi kuin alunperin oletin.
Vieläkin muistan istuneeni JFK:n lentokentän takahuoneessa kesällä 2007. Olin tulossa Suomesta ja vihreän kortin asemesta minulla oli maahanmuuttoviranomaisten myöntämä matkustuslupa, sillä prosessi oli vielä kesken. Siitä huolimatta maahantuloviranomaiset lentokentällä halusivat hiillostaa minua takahuoneessa. Eivät tosin voineet estää minua tulemasta maahan.
Muistan myös syyskuun 11. päivän kaksi vuotta sitten, jolloin minulla ja miehelläni Billillä oli viranomaisten haastattelu. Liput liehuivat puolitangossa terroristi-iskun vuosipäivän vuoksi. Mikä olisikaan voinut olla parempi päivä maahantulohaastattelulle, jonka tarkoitus oli kartoittaa, onko avioliittomme aito vaiko pelkkä kulissi. Meidän haastattelu oli kuitenkin helppo ja lyhyt, mutta minä olinkin raahannut mukanani laukullisen todistusaineistoa.
Kaksi vuotta tapahtuman jälkeen olen taas samoissa puuhissa. Kerään todistusaineistoa kahden ja puolen vuoden ajalta, jonka olemme olleet naimisissa, jotta voin vakuuttaa Yhdysvaltain maahanmuuttoviranomaiset jälleen kerran, että en ole avioitunut vihreän kortin takia.
Joskus takavuosina maan kansalaiseksi pääsemiseen riitti se, että avioitui Yhdysvaltain kansalaisen kanssa. Myöhemmin tapa muutettiin, mutta vihreän kortin sai edelleen ilman minkäänlaisia reunaehtoja. Nykyisin väliaikainen vihreä kortti annetaan kahdeksi vuodeksi (jos avioliitto on kestänyt alle 2 vuotta), jonka jälkeen on virallisesti anottava uutta lupaa, joka sitten on voimassa 10 vuotta. Tästä kiitos kuulunee niille lukuisille ihmisille, jotka ovat solmineet kulissiavioliittoja vain oleskeluluvan saadakseen. Jos anomusta ei tee määräaikana, edessä on maasta karkottaminen.
Maahanmuuttoprosessini myötä olen muodostanut omat mielipiteeni Yhdysvaltojen maahanmuuttopolitiikasta. Laittomia siirtolaisia (jotka ovat pääosin Meksikosta) on arviolta 12 miljoonaa ja suurin osa heistä elää ilmeisesti varsin huoletonta elämää. Suomesta tulleena olen joutunut käymään läpi pitkän prosessin, ja paikoitellen minua on kohdeltu kuin rikollista. En olisi voinut tehdä juuri mitään ilman vihreää korttia ja sen myötä saamaani sosiaaliturvatunnusta. Näitä tarvittiin niin ajokortin saamiseen kuin pankkitilin avaamiseenkin, muutamia esimerkkejä mainitakseni. Ilmeisesti maa suosii halpaa meksikolaista työvoimaa eikä koulutetut Eurooppalaiset ole kovin haluttuja.
Olen onneksi loppusuoralla aineiston haalimisessa ja aion postittaa hakemuksen tällä viikolla, kuusi viikkoa ennen määräajan umpeutumista. Nähtäväksi jää kelpaavatko todisteet sellaisenaan vai onko edessä jälleen uusi kuulustelu.
Seuraava askel maahanmuutossa onkin kansalaisuuden hakeminen, joka on ajankohtaista näillä näkyminen jo vuoden päästä. Mutta se onkin sitten kokonaan toinen tarina.
(kuvat: www.freerangestock.com)
0 kommentit:
Lähetä kommentti